sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Mansikkakakku

Tänään herkuteltiin oman perheen kesken mansikkakakulla. Kakun tein luontaisesti gluteenittomana. Ja kakku sisältää piimää, kuulostaa ainakin minusta etovalle, mutta on oikeasti todella hyvää ja raikasta! Anoppini teki digestive-pohjaista piimähyytelökakkua joskus kauan sitten ja täytteen ohje on peräisin sieltä. Tähän kakkuun tarvitsee joko irtopohjavuoan reunan tai jonkun muun reunan jonka sisään kakku kootaan hyytymään, täyte on niin juoksevaa, ettei se kestä kakkupohjien välissä ilman reunoja :) Pohja paistetaan pelleillä kolmessa osassa kääretorttulevyjen tapaan, näin ei tarvitse halkaista haurasta pohjaa, vaan saa siistin, kolmen kerroksen kakkupohjan. Ja jos ei tykkää punnita aineksia, on noin mitat ilmoitettu suluissa. Minä tykkään "hifistellä" ja punnitsen aina munat, ja niiden painon mukaan laitan loput aineet.

Pohja:

400g munia (kuoreton paino) (8kpl)
280g sokeria (3,15dl) 
240g perunajauhoja (3,4dl)
40g tummaa kaakaojauhetta (0,5dl)
0,5tl leivinjauhetta

Sekoita munat ja sokeri vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Sekoita kaakao- ja leivinjauhe perunajauhojen joukkoon ja lisää siivilöiden muna-sokerivaahtoon varovasti nostellen. Jaa taikina kolmelle pellille noin 25cm halkaisijaltaan oleviksi pyörylöiksi. Paista pelti kerrallaan 220asteessa  minuuttia. Anna paistettujen pohjalevyjen jäähtyä hetki, ja kumoa ne sitten varoen esim voipaperille. Leikkaa jäähtyneistä pohjalevyistä reunavuoan kokoiset pohjat. Kokoan kakun aina suoraan tarjoilulautaselle, ilman reunavuoan pohjaa, näin kakkua ei tarvitse enää valmiina siirtää vuoan pohjalevyltä lautaselle. Valmista täyte:

3 dl kuohu- tai vispikermaa
5 dl piimää
2 dl sokeria
4 tl sitruunamehua
7 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kermavaahdon joukkoon varoen piimä ja sokeri. Kuumenna sitruunamehu esim mikrossa ja liota pehmenneet liivatelehdet kuuman sitruunamehun joukkoon. Sekoita liivatemehu kerma-piimäseokseen.

Laita ensimmäinen kakkupohja reunavuoan sisään. Kostuta pohjalevy esimerkiksi sitruunalimonadilla. Lusikoi puolet täytteestä pohjan päälle. Täytettä saattaa valua reunan alta, mutta se tyrehtyy pian, ja on hyytyneenä helppo putsata lautaselta pois. Laita täytekerroksen päälle paloiteltuja mansikoita ja viinirypäleitä. Aseta toinen kakkulevy vuokaan ja kostuta se. Lisää loput täytteestä ja päälle mansikoita ja rypäleitä. Laita kolmas levy päällimmäiseksi, kostuta sekin ja leikkaa pala voi- tai leivinpaperia päällimmäisen levyn suojaksi, ja nosta jääkaappiin hyytymään. Anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään, tai vähintään neljä tuntia. Minä hyydytän kakkuja mielelläni vähintään yhden yön yli, kakku maustuu ja kostuu hyytyessään, ja maku on seuraavana päivänä vieläkin parempi :)


Tuollaisessa Tupperwaren hyydykerenkaassa hyydytin kakun tällä kertaa, minulla on myös teräksisiä reunoja, ja ovat käytössä ihan yhtä hyviä, kuin tuo tupperin reuna.

Kun kakku on hyytynyt, irroita reuna veitsellä reunaa myöten pyöräyttäen, siisti lautanen ja koristele kakku. Minä koristelin kakun levittämällä kerman pinnalle ja laitoin päälle mansikoita ja viinirypäleitä. Reunan pursotin viimeisenä. Tällä kertaa kakun laidasta tuli epätasainen, johtuu ihan siitä että kermaa oli vähänlaisesti ja laitoin ensin pursotuksen, ja lisäsin lopun kerman reunoille, eikähän tuo veitsellä sörkkimällä levity yhtä tasaisesti kun piti niitä pursotuksia varoa :/


Ja vielä kuva sisältä:


Ja tietenkin kun kyseessä on omaan käyttöön tullut kakku, piti tyriä. Unohdin tyystin lisätä mansikat ja rypäleet ensimmäiseen täyteväliin XD

3 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkua, kyllä syön nyt ihan masuntäydeltä silmilläni:)

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka herkullisen näköinen kakku :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kommenteista! On mukava huomata, että joku lukee blogia ja vielä viitsii kommentoidakkin :)

    VastaaPoista