lauantai 23. marraskuuta 2013

Omenainen Lumina-piiras


 
Tässäpä helppo gluteeniton omenapiiras vaikkapa keliaakikko-ystävälle yllätyksenä :) Piiraaseen käytin Luminan valmisjauhoseos-pussin, joten tämä on todellakin helppo tekaista kahvipöytään vaikkei gluteenittomia tuotteita muuten käyttäisikään tai niitä ei kaapissa ennestään olisi. Tähän piiraaseen kun käytetään koko pussillinen jauhoa, ei jää loppu jauhopakkauksesta kaappiin pyörimään. Tattarihiutaleet voi korvata puhtaalla kaurahiutaleella. Meidän perhe on mieltynyt tuohon tattariin, kaikki eivät sen voimakkaasta mausta pidä, mutta itse olemme siihen kai niin tottuneita, ettemme huomaa tattarin ja kauran maussa eroa. Omenoina kannattaa käyttää jotain hapanta lajiketta, minä käytin piiraaseen syksyn sadosta pakastamiani omenakuutioita.
 
 
 
 
 Pohjataikina:
 
1pss Lumina muffinssiseosta
1,5dl vettä
0,75dl öljyä
 
Sekoita käden lämpöinen vesi, öljy ja jauhoseos kulhoon ja vatkaa muutama minuutti.
Levitä taikina voideltuun vuokaan (halkaisija noin 26cm)
 
Täyte:
noin 5dl omenakuutioita
 
1prk (250g) rahkaa
1 muna
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
 
Kuutioi omenat ja laita ne taikinan päälle.
Sekoita täytteen ainekset sekaisin ja lusikoi omenakuutioiden päälle. Tasoita täyte varovaisesti omenakuutioita taikinaan painamatta.
 
Muruseos:
50g sulatettua voita
0,5dl fariinisokeria
1dl tattarihiutaleita
 
Sekoita murumaiseksi seokseksi ja ripottele seos täytteen päälle.
Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Nam! Kelpaa varmasti muillekkin kuin keliaakikoille :)

2 kommenttia:

  1. Tuota täytyy joku kerta tehdä kun on niin herkullisen näköistä! ♥

    VastaaPoista
  2. sinulta löytyy kivasti gluteiinittomia reseptejä blogistasi. Täytyypä tulla kurkistamaan seuraavan kerran kun saamme keliaakikon vieraaksi. Minulla on muuten haaste sinulle blogissani. Käy kurkistamassa:)

    VastaaPoista