sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Suurperheen sämpyläsatsi

Meidän joukkiolle on ihan turha leipoa puolen litran taikinaa, jos aikoo pakkaseen sämpylöitä säilöä. Teenkin aina 1,5litran taikinan ja niistä jauhoista, joita kulloinkin on. Olen saanut useammaltakin ihmiseltä heidän saamistaan ruoka-apukasseista maitojauhetta ja kaurahiutaleita, he kun eivät ole osanneet niitä mihinkään käyttää ja tietävät, että minä mielelläni keksin käyttötarkoituksen :) Tällä kertaa sämpylätaikinaan laitoin:

1,5 litraa käden lämpöistä vettä
3dl maitojauhetta
50g hiivaa
1,5 rkl hienoa merisuolaa
3 rkl öljyä
1 rkl hunajaa
6 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 litra rouheisia sämpyläjauhoja
5 dl hiivaleipäjauhoa
5dl vehnäjauhoja

Sämpylätaikinan teen yleensä aina yleiskoneella, tuo taikina on niin iso, että kone jaksaa vaivata melko paljon paremmin, kuin minä ;) Eli kaadoin litran kylmää vettä kulhoon ja vedenkeittimestä puoli litraa kiehuvaa vettä päälle, sitten maitojauhe, suola, öljy, hunaja ja hiiva mukaan ja kaurahiutaleet myös. Tuon liemen annan pyöriä minuutin pari ja alan lisäämään jauhoja. Ruisjauhon määrä oli tällä kertaa naurettavan pieni, mutta kun oli piirakan teosta jäänyt jauhettua jauhoa (jauhan rukiin itse pienellä pöytämyllyllä, aina sen verta kun kulloinkin tarvitsee) tuon verran, niin sämpylätaikinaanhan se on hyvä laittaa. Taikina jää melko löysäksi, mutta eipähän tule kovia sämpylöitä :) Kun taikina on kohonnut, kumoan koko klöntin hyvin jauhotetulle pöydälle ja alustan vain vähän, isoimmat kuplat pois, ja alan pyörittää taikinaa tangoksi. Harvoin viitsin (laiska ja mukavuudenhaluinen ;) ) pyöritellä sämpylöitä sen kummemmin, hyviä tulee näinkin:

Eli teen taikinasta tangon jonka leikkelen n. 3-4cm paloiksi ja nostan palat pellille, hetki kohotusta ja paisto 220 asteessa kunnes ovat kypsiä.




Tästä taikinasta tulee noin 40 sämpylää, jospa noista pakkaseen jäisi muutama :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti