tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tiikeribanaanimuffinit tai toisinpäin :D

Tämä ohje on Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjasta ihan vain vähän muokattuna. Alkuperäisessä ohjeessa on banaania ja ananasmurskaa, minä käytin pelkkää banaania ja lisäsin puoleen taikinaan kaakaojauhetta. Tästä taikinasta tuli 24 isoa muffinsia.

6 kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
8 dl vehnäjauhoja
3 dl kermaa
200g sulatettua voita
2 kypsää banaania murskattuna
noin 0,5 dl tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot varoen siivilän läpi vuorotellen kerman ja voisulan kanssa. Lisää lopuksi banaanisose. Ota puolet taikinasta pursotinpussiin ja lisää loppuun taikinaan siivilöity kaakaojauhe. Pursota taikinat muffinvuokiin, minä pursotin ensin tummaa taikinaa vuokiin ja vaalean taikinan pursotin tumman taikinan "sisälle" työntämällä pursottimen pään muffinivuoan pohjaan, tumman taikinan joukkoon. Paista 200 asteessa noin 15 min. Itse paistoin kiertoilmalla 190 asteessa.


Koristelin muffinit sulatetulla valkosuklaalla ja tummasuklaarouheella.



Ja sitten vielä se vähemmän kuvauksellinen yksilö,
TaTtaDAdaaTaDaa:


Ilmiselvä vappumuffinssi, kilpikonna naamiaispuvussa :P

3 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä ja resepti vaikuttaa kyllä kans semmoiselta mitä pitää testata. Jostain syystä kaikki missä on banaania on nykyään erityisen nam :)

    VastaaPoista
  2. Auts, mitenkä herrrrkullisen näköstä, melekeen tunnen maun suusa, mää rakastan banaania!!! En oo kertaakaa elläissää teheny muffinseja, jokoha ois aika?!?! Kauniita yksilöitä, kilippariki :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Ihanata saada kommentteja :D Enkä minä kyllä uskoisi millään ettei Anne ole tehnyt muffinsseja :o Tuolla Huumorinkukassahan on vaikka mitä herkkuja kokeiltu, nyt olen vallan kummissani :D Tuo on minusta ollut hyvä ohje, aina on onnistunut hyvin vaikka hedelmäksi olen vaihtanut millon mitäkin. Mikähän se muuten on, että ohjeessa on niin vaikea pysyä, aina pitää soveltaa :)

    VastaaPoista