perjantai 25. toukokuuta 2012

Kauraleipää pakkaseen asti

Tämä leipä on hyvin yksinkertainen, edullinen ja taitaa olla terveellisempikin, kuin ihan valkoisista jauhoista tehty "höttöleipä". Tein taas vähän isomman taikinan, että leipää riitti pakkaseen asti.


1,5 litraa maitoa tai vettä
100g hiivaa
4,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl öljyä
1,5 litraa kaurahiutaleita
hiivaleipäjauhoja


Lämmitä maito tai vesi kädenlämpöiseksi, liota siihen hiiva. Lisää suola, hunaja (voi käyttää myös sokeria) ja öljy. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet, ja anna turvota noin 15 minuuttia. Taikina on jo tässä vaiheessa hyvin puuromaista, ei kannata säikähtää :) Hiutaleiden turvottua lisää hiivaleipäjauhoja vaivaten, kunnes taikina on leivottavan pehmeää. Tuo jauhon määrä vaihtelee joka kerta melko paljon, sen takia en tähän tarkkaa määrää laita, mutta noin litra jauholaadusta riippuen. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Jos jauhoja lipsahtaa liikaa, lisää taikinaan nestettä. Vaivaa taikinaa kunnolla hyvän sitkon aikaansaamiseksi. Anna kohota lämpimässä liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.

Kumoa kohonnut taikina pöydälle, vaivaa siitä suurimmat kuplat pois ja kauli taikina isoksi, noin 2cm paksuiseksi levyksi ja ota taikinasta esimerkiksi kattilan reunoilla painamalla pyöreitä leipiä. Nosta leivät pellille ja paina keskelle reikä juomalasilla tai muulla sopivalla muotilla. Taikinan voi tietysti jakaa myös sopivan kokoisiksi paloiksi, joista voi kaulia pyöreät leivät.

Paina kohonneisiin leipiin viillot ja paista kiertoilmassa 200asteessa 15 minuuttia. Jäähdytä ritilällä, niin pohja jää mukavan rapeaksi.




Ja syntyneistä "rei'istä" tulee pieniä sieviä sämpylöitä :)

2 kommenttia: